![]() |
Ruokailun historian voidaan katsoa alkaneen tulen keksimisestä. Tulella alettiin kypsentää mm. leipää, kalaa ja lihaa. Jo ennen viljelyn ja viljakasvien keksimistä kasvit ovat olleet tärkein ravinnonlähde. Yksi suuri harppaus oli, kun ihminen oppi murskaamaan jyviä ja tekemään niistä puuroa.
Tulen avulla oli mahdollista kypsentää monet ruokalajit aiempaa herkullisemmiksi. Lisäksi sen myötä voitiin ottaa käyttöön monia uusia ruoka-aineita.
Vanhoista keittokirjoista voi nähdä, kuinka monet asiat on keksitty jo vuosikymmeniä sitten. Nykyisin näille on annettu uusia nimiä, jotta ne näyttäisivät uusilta ja tuoreilta.
Tässä osiossa esitellään muutamia keittokirjoja ja niiden tekstejä. Osa teksteistä voi näyttää hassuilta, mutta todellisuudessa ne ovat nykyisin täysin käyttökelpoista tietoa. Myös vieraille tarjottavat vanhan ajan menut voivat olla mukavia elämyksiä.
Pöydän kattaminen.
Hyvin katetun pöydän ääressä ruoka maistuu hyvälle. Sen tähden on syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, että pöytä katetaan huolellisesti.
Pöytäliinan on oltava sileä ja siisti, pöytäastiaston sekä väriltään että muodoiltaan kaunis. Käytämme mieluimmin valkoista tai luonnonväristä, valkaisematonta pöytäliinaa. Sitä vastaan värillinen astiasto näyttää kauniilta. Jotta valkoiset astiat olisivat kauniita, niiden tulee olla hyvästä aineesta valmistettuja.
Astioiden tulee olla yhtenäiseen kalustoon kuuluvia ja...
Lue kattamisesta lisää tyttöjen keittokirjasta
Anna Olsoni
Sisältävä 872 ruokareseptiä ja 48 kuvaa, sekä lyhytkäisiä neuvoja pöydän kattamisesta, ruuan tarjoamisesta, säilykkeistä y.m.
Porvoossa 1907
Esipuhe
Koska julkaisemanii >Keittokirja yksinkertaista ruuanlaittoa varten> monen mielestä sisältää liian vähän ruokareseptejä, ja nämä ovat niin yksinkertaista laatua, etteivät mitenkään vastaa taidokkaamman ruuanlaiton vaatimuksia, rupesin ajattelemaan reseptikirjan toimittamista mainitun kirjan liitteeksi...
Neljäs painos
hinta sid 3 nik
Keittokirja Sormet sopassa
Päivitetty
26.12.2014 Webmaster