Keittokirja sormet sopassa
Etusivu  |   Lukijalle |   Perustietoa  |   Sopassa  |   Helppoa |   Ajan kanssa  |   Ystäville  |   Juhlaan  

Rosvopaisti

lihaa ja perunaa

Rosvopaisti on monille tuttu Veikko Huovisen kirjasta "Lampaansyöjät". Sitä voi valmistaa yhtä monella tavalla kuin on tekijöitäkin. Alkuperäinen rosvopaisti valmistetaan lampaasta, mutta sen voi tehdä myös porsaanlihasta.

1 lampaanpaisti potkalla tai esimerkiksi porsaan kassleri

1 rkl/1 kg karkeaa suolaa

0,5 rkl/ 1 kg rouhittua pippuria

1-2 valkosipulia

Hiero mausteet lihan pintaan. Leikkaa lihaan viiltoja, joihin kuoritut valkosipulinkynnet voi upottaa.

Laita liha pussiin ja marinoi 1-2 vrk. Perinteisesti liha kääritään oman nahkansa sisään ja sille sivellään muotti savesta. Kun muotti kypsänä halkaistaan, jää nahka kiinni saveen. Helpon muotin saat, kun kostutat 2-3 leivinpaperia ja kiedot ne yksitellen paistin ympärille. Kiedo leivinpapereiden päälle vielä folio, sillä tarkoituksena on saada tiivis paketti, jossa paisti kypsyy omassa liemessään.

Esivalmistelut:

Kaiva maahan noin puolen metrin syvyinen kuoppa ja vuoraa sen pohja ja reunat kivillä. Polta kuopassa nuotiota 2-3 tuntia, mutta maan ollessa kylmää nuotion on hyvä antaa palaa kauemmin.

Laita kuoppaan hiilloksen päälle esimerkiksi kanaverkkoa, jonka avulla saat kypsän paistin ylös kuopasta. Laita paistikäärö kuoppaan. Peitä kuumilla reunakivillä ja levitä päälle ohut kerros maata.

Polta kuopan päällä pientä nuotiota 4-5 tuntia. Nosta valmis paisti kuopasta kanaverkon avulla ja poista folio kuumaa lihasnestettä varoen. Siirrä paisti tarjoiluastiaan ja poista leivinpaperit. Leikkaa paisti noin 5 minuutin kuluttua, jotta lihasnesteet eivät valuisi ulos.

Kääröön voit laittaa myös pestyjä sipuleja. Voit myös tehdä sipuleista ja perunoista toisen pussin, jonka voi laittaa kypsymään myöhemmin, sillä sen kypsymisaika on vain 1-1,5 tuntia.

Ylen elävä arkisto tarjoaa: Rosvopaistia

Kesäkeittiö: Rosvopaistia 1992. Jaakko Kolmonen ja lihamestari Veli-Pekka Noronen näyttävät kuopan kaivamisesta ja lampaanruhon paloittelusta lähtien kuinka mehevä rosvopaisti onnistuneesti tehdään. Ylen elävä arkisto: Rosvopaistia


Muista varovaisuus avotulen kanssa! Huomioi metsäpalovaroitukset!

Ruokaohjeet



* Sivun alkuun

Keittokirja Sormet sopassa
Päivitetty 19.07.2015 Webmaster
 

Kokko-Kokki Oy
Hannatar-julkaisujärjestelmä
0