Keittokirja sormet sopassa
Etusivu  |   Lukijalle |   Perustietoa  |   Sopassa  |   Helppoa |   Ajan kanssa  |   Ystäville  |   Juhlaan  

Pizza

Pizza
Pizza pizza pizza

Italiasta todella laajalle levinnyt ruoka on pizza. Pizzan maku muuttuu sen mukaan, mitä keksii levittää sen ohueksi kaulitulle pohjalle. Täytteenä voi olla esimerkiksi kalaa, lihaa, kasviksia, hedelmiä tai juustoa ja aina syntyy hyvää.

Pohja:

2 dl vettä

2 tl hiivaa

2 rkl öljyä

0,5 tl suolaa

n. 5 dl vehnäjauhoja

Täyte:

1 prk tomaattimurskaa (400 g) tai 5 tomaattia

Pizzan voi täyttää maun mukaan. Mausteiksi sopivat mm. oregano, basilika, meirami tai pizzamauste.

3 dl juustoraastetta

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva kulhoon. Lisää tilkka vettä ja liuota hiiva siihen. Lisää loppu vesi, öljy ja suola. Vaivaa taikinaan jauhot. Kohota pohjaa noin puoli tuntia ja valmista sillä aikaa täyte. Kohotettu taikina on helppo kaulia halutun muotoiseksi. Levitä pohjalle ensin tomaattisose, jonka päälle tulevat muut täyteaineet ja mausteet. Laita täytteen päälle tomaattisiivuja ja ripottele pinnalle runsaasti juustoraastetta.

Ruokaohjeet



* Sivun alkuun

Keittokirja Sormet sopassa
Päivitetty 28.07.2013 Webmaster
 

Kokko-Kokki Oy
Hannatar-julkaisujärjestelmä
0