Sijainti: Etusivu | Saavutettavuuden asiantuntijat | kohokuva kertoo kuvasta
pÅ svenska | in English | en franšais

kohokuva kertoo kuvasta

Kaisa Penttilä

Näkövammaisten tiedonsaanti on kehittynyt suurin harppauksin

Mitä haluaisit kertoa itsestäsi Kaisa Penttilä?

Olen espoolainen näkövammainen ja työskentelen it−asiantuntijana. Olen sokeutunut aikuisena. Sokeuteni syy on retinitis eli silmänpohjan rappeuma.

Minulla on kaksi aikuista lasta, puoliso sekä nuori opaskoira Clara, joka harjoittelee vielä. Harrastan käsitöitä ja pyöritän käsityöyritystä, jossa myös konsultoin.

Olen töissä Näkövammaisten liitossa it−asiantuntijana. Erityisosaamiseni on apuvälinetekniikat voimakkaasti heikkonäköisille ja sokeille.

Mikä on THP?

Entinen Tiedonhallintopalvelut, nykyiseltä nimeltään Tiedonsaantipalvelut, perustettiin 1990−luvun alussa vähentämään näkövammaisten tiedonsaannin ongelmia. Monella sektorilla on alettu kehittää sitä, että näkövammainen saisi ajankohtaista tietoa.

Mikä on Postirobotti ja miten se tuli käyttöön?

Postirobotti on vanha nimitys näkövammaisten vertaistukikanaville. Se oli sähköpostilla toimiva postituslistapalvelu, aikansa some. Postirobotti otettiin käyttöön 90−luvulla ja ajatuksena oli, että näkövammaiset saavat toisten näkövammaisten, miksei muidenkin viestejä omalle laitteelle. Listoja oli monista eri aiheista kuten formulat, kulttuurit, näkövammaiset vanhemmat – nykyisin yli sata keskustelukanavaa.

Miten sokea opiskelija teki muistiinpanoja ennen ja jälkeen kolmannen murroksen?

pistekirjoituskone
Kuvateksti: Kädet ja pistekirjoituskone
Kuvan takaa: Ranskalaisen sokean Louis Braillen 1800−luvun alussa kehittämä pistekirjoitusjärjestelmä tarjoaa sokealle mahdollisuuden itsenäiseen muistiinpanojen tekoon. Pistekirjoituksen kirjoittamista varten on kehitetty useankin mallisia laitteita, joista kuvamme esittämä pistekirjoituskone on näppärin. Tällainen "kynä" vain valitettavasti maksaa 350 devalvoitua markkaa. Kuva Näkövammaisten liitto

Ennen tietokoneita muistiinpanot tehtiin pistekirjoituksella. Minun aikanani oli käytössä pistekirjoituskone, joka on aika painava. Sanelimiakin oli, mutta ennen sähköisiä välineitä muistiinpanovälineenä käytettiin pääasiassa naskalia ja taulua, jotka edelleen pitävät pintansa.

Naskalin idea on yksinkertainen: pistekirjoituspaperi asetetaan tauluun, jossa on pistekirjoitusrivit. Yksi pistekirjoitusmerkki koostuu kuudesta pisteestä. Naskalilla kirjoitetaan nurjalta puolelta oikealta vasemmalle. Kokouksissa tehdään edelleen tukimuistiinpanoja tällä tavalla.

Kun PC:t tulivat, naskalit ja muut välineet alkoivat jäädä sivuun. Tietokoneet olivat isoja, joten 90−luvun alussa kehitettiin Memona, elektroninen mukana kuljetettava muistiinpanolaite. Memonalla kirjoitettiin pistekirjoituksella. Siihen mahtui monen päivän muistiinpanot. Tekstitiedostoa pääsi muokkaamaan kotona, kun laite kytkettiin tietokoneeseen. Ennen piti litteroida naskalilla tehdyt muistiinpanot; se työvaihe jäi pois.

Kuinka paljon DOS−pohjaisista tietokoneista Windowsiin siirtyminen vaikutti?

Suurempi murros oli DOS−koneisiin siirtyminen. Ennen kuin PC:t tulivat, ohjelmoitiin reikänauhoille. Se oli suosittu ammatti näkövammaisten keskuudessa. Sitten tulivat näyttöpäätteet, ja hämmennystä aiheutti, miten näkövammainen voi niitä käyttää.

Näkövammaisten ammattikoululla oli innovatiivista toimintaa ja opettajia, jotka kehittivät ensimmäiset ruudunlukuohjelmat. 90−luvun alussa DOS:lle saatiin syntetisaattorit, jotka muuttivat tekstin puheeksi. Ne olivat kuin avaruusääniä, mutta niistä sai selvän.

MS−DOS oli komentopohjainen ja kaikki joutuivat muistamaan paljon syntakseja. Tehtiin omia komentojonoja, joita pystyi käyttämään sokeanakin.
Olimme tasavertaisia, kunnes taas tuli murros: tuli grafiikka ja hiiri. Näkevän ei tarvinnut enää muistaa syntakseja, klikkasi vaan haluamaansa kohtaa.

Sitten kehitettiin graafiset ruudunlukuohjelmat. Enää niitä ei yritetty kehitellä Suomessa, koska murros oli kansainvälinen. Muistia kuormitettiin näppäinkomennoilla, ei enää syntakseilla. Sen minkä näkevä tekee hiirellä, me teemme näppäimistöltä eri näppäinyhdistelmillä.

Miten näkövammaiset saivat sanomalehdet käyttöönsä?

Jo 80−luvun lopussa Etelä−Suomen Sanomia saatiin siirrettynä suoraan painotaloilta näkövammaiselle kotiin. Siirto tehtiin sen aikaisilla tiedonsiirtotekniikoilla. Lukutyö on aina tehty vasta kotona. THP:n ohjelmat muokkasivat sanomalehtitalon lähettämät raakatekstin halutulla tavalla eli poisti kuvia ja järjesti artikkelit tarvittaessa osastoittain, ja sitten lehti toimitettiin asiakkaille kotimikroilla kuunneltavaksi.

Lehtien välittämiseen kokeiltiin monenlaisia kanavia, jopa television tekstikanavaa. Kun modeemit tulivat, näkövammainen haki omalla modeemillaan lehden palvelimeltamme. Siirtotekniikka on nopeutunut valtavasti. Ensimmäistä Hesaria toimitettiin lähes tunti, nyt se tulee 3 sekunnissa.

Eri käyttöjärjestelmillä on omat lukuohjelmansa. Kun lehti tulee lukijalle, hän selaa päävalikkoa ja kuuntelee haluamansa artikkelit, esimerkiksi kulttuuriosastosta jne. Kun artikkelit ovat ruudulla, kaikki omat apuvälineet toimivat: syntetisaattori, suurennusohjelma ja pistenäyttö.

Nyt on menossa seuraava murros: enää ei tarvita välttämättä lukijalaitetta, vaan lehdet äänitetään meillä äänitiedostoksi ja striimataan päätelaitteelle. Sen lukee syntetisaattori, ei ihminen. Lehtien toimitukset lähettävät materiaalit ja Näkövammaisten liiton Tiedonsaantipalveluiden ohjelmat muokkaavat ne automaattisesti lähtökuntoon. Suuri joukko näkövammaisia voi kuunnella lehtensä jo ennen kahdeksaa aamulla.

Miten verkkosivujen lukeminen onnistui?

Ensimmäiset verkkoratkaisut olivat sellaisia, että lähetettiin sähköpostilla viesti www−palvelimelle, joka antoi sivun tekstinä meille sähköpostin kautta. Linkin kautta jatkettiin. Kun netti ja selaimet kehittyivät, käytettiin Exploreria, Netscapea ja muita selaimia. Nykyisinkin HTML−koodi on kartasto, jota ruudunlukuohjelma tulkitsee ja toimii sen pohjalta. Voin käyttäjänä pyytää sitä etsimään haluamani elementin.

Jos näkövammaisena tarvitsisin kartan uudesta alueesta, mitä vaihtoehtoja minulla olisi?

Jos haluan toimia mahdollisimman itsenäisesti, otan kartan 3D:nä Touchmapper.org −sivustolta. Etsin Google Mapsista tarvittavan kohdan, muutan tarvittaessa mittakaavaa ja tallennan. Voin tulostaa kartan vaikka kirjastossa. Tässä ei tarvitse yhtään apua, kunhan kirjastossa on 3D−tulostin. Siinä olisi kyllä hyvä olla näköapua, etten tulosta turhaan esimerkiksi merta.

Jos ei tällaista mahdollisuutta ole, otan yhteyttä Näkövammaisten liiton kirjapaino Taktiiliin. Siellä kartta tehdään edulliseen hintaan kuohupaperille. Se on paperia, joka nostaa tumman kohdan koholle. Kartan retusoinnin tekee Taktiilissa asian osaava henkilö ja se lähetetään minulle.

Voin myös tehdä itse masterin kuohupaperia varten. Tarvitsen tähän sen verran näköä, että pystyn vetämään kartan viivat tavalliselle paperille ja saan tummennettua kohdat. Silloinkin se on vietävä tulostettavaksi.

3D−kartoista on erilaisia versioita. Kaksivärisestä on heikkonäköisellekin apua. Osoitteeksi annettu kohta on merkitty karttaan. Jos tämä taso ei riitä, on firmoja jotka tekevät karttoja esimerkiksi kauppakeskuksiin. Mallina minulla on Sellon kartta, jossa tapit näyttävät mm. hissit ja oviaukot. Karttaa on fiksailtu vähän. Portaiden kohtaa on tarkoituksella levennetty, että ne on löydettävissä sormin. Suojatiet on jätetty selvyyden vuoksi pois. Myös rakennusten erilaiset korkeudet ilmenevät kartasta.

3d kohokuva Mona Lisasta

Miten kuvasta tehdään kohokuva?

Riippuu, mihin tarkoitukseen kohokuva tarvitaan. Esimerkiksi piirustuksen talon pohjasta saan arkkitehdiltä kuvana. Vien sen Taktiiliin, jossa se tulostetaan kuvaksi kuohupaperille. Kuten kartasta, saa kuvastakin kohokuvan siten, että tummat kohdat nousevat koholle.

Celia−kirjastossa on erilaisia kohokuvia lainattavissa koululaisille ja muillekin, esimerkiksi oppimateriaalia eläimistä ja matemaattisista kuvioista. Esimerkiksi Helsingin vaakunan kohokuvaa varten on tehty puusta master, joka on prässätty muovikalvolle.

3D on yksi tapa tehdä kuvasta kosketeltava. Tekniikassa kuvasta tehdään reliefi joka mallinnetaan koholle. Esimerkiksi kohokuva Mona Lisa –maalauksesta on melko tarkka, mutta tunnelmaa ja kaikkia yksityiskohtia ei kuvaan tietenkään saada.

Tällaisia kuvia ei voi skannata, ne pitää ihmisen mallintaa. Tätä varten on ilmaisia mallinnusohjelmia, joiden käyttö ei ole rakettitiedettä. Se on kuitenkin ihmistyötä vaativa prosessi. Sen jälkeen tiedoston voi toimittaa tulostettavaksi tai tulostaa itsekin.

Mitä täytyy ottaa huomioon, kun suunnittelee 3D−tulostetta?

3d kuva lapsista

Helpointa on mennä firmaan, joka tekee työn. Esimerkiksi 3D−kuvat lapsistani on tehty siten, että kamera on kiertänyt heidän ympäri. Tulostusmateriaaliksi on valittu muovia ja epoksipinnoitettua hiekkakiveä.

Täytyy olla myös käsitys, mistä voidaan tehdä 3D−malli. Esimerkiksi onttoa esinettä on vaikea tehdä, mutta ulkoiset muodot on helppo mallintaa vaikka automaattiskannerilla. Netissäkin on ryhmiä, jossa saa apua mallintamisen harrastajilta. Esimerkiksi Olavinlinnan 3D−mallia varten on tarvinnut valita vain valmis malli ja lähettää tulostukseen. Materiaali valitaan tulostushetkellä, sillä ei juuri ole merkitystä mallinnusvaiheessa.

Mitä näytteilleasettaja voisi tehdä, että näkövammainen saisi enemmän irti näyttelyistä?

Kuvanäyttelyssä kuvailutulkkaus on ensimmäinen, mistä aloittaa. Kuvailutulkkaajat kertovat, mitä kuvassa on olennaista, esimerkiksi väreistä ja tunnelmista. Lisäksi, jos mahdollista, näyttelyyn voisi tehdä tunnusteltavia elementtejä 3D−tulosteeksi tai kuohupaperille.

Olisi aika helppoa tehdä kohokuva esimerkiksi Huuto−teoksesta. Että vähän pääsisi käsitykseen, kuinka iso suu maalauksessa on kasvoihin nähden.

Kaksiuloitteisesta kohteesta on aina hankalaa tehdä kolmiuloitteista. Mitä asioita nostetaan tunnusteltavaksi? Kolmiuloitteisesta teoksesta on paljon helpompaa tehdä pienoismalli. On muistettava, että pienoismallit eivät saa olla liian suuria. Teos pitää mahtua kahden käden hallittavaksi.

Teksti: Anna Lassinketo


<< Näkövammaisilla on oikeus nähdä − kuvailutulkkauksesta | Näkövammainen älypuhelimen käyttäjänä >>
Etusivu

Tero Kokko   |   Rapakivenkuja 1 C 45   |   00710 Helsinki, Suomi-finland
Puh: 040-5594 739   |   saavutettavuus [at] omat.fi   |   www.terokokko.fi
Saavutettavuus fb

palaute | facebook | instagram

Vanhin saavutettavuus­testaaja
Kokko-Kokki Oy on tehnyt suomessa verkkosivustojen saavutettavuus­testauksia
jo vuodesta 2003. Yritys on vanhin Suomessa saavutettavuusasioita tehnyt yritys.

Kiinnostavia sivustoja