LEENA NORDSTRÖM JA PAAVO PUHAKKA
Oma myönteinen asenne lisää motivaatiota ruoanvalmistukseen.
* Pidä ruokatarvikkeet omilla paikoillaan vaadi sitä myös muilta perheenjäseniltä.
* Kuiva aineet on hyvä säilyttää purkeissa tai merkitä ne esimerkiksi pistekirjoituksella.
* Käytä ruoanvalmistuksessa käsiäsi niin paljon kuin mahdollista. Nestemäiset aineet on helppo ottaa lusikalla laakeasta purkista.
* Ruokaöljyn levitystä helpottaa pensseli.
* Käytä pataa paistinpannun asemasta korkea reuna estää ruoan valumista pitkin hellaa. Käytä yleensäkin suurempia keittoastioita kuin on välttämätöntä estääksesi hellalle läikkymisen.
* Ruskistettaessa liha kypsyy helpommin ja nopeammin, kun se ruskistetaan pienissä erissä.
* Käytä vetomittoja, juomalasi ja kahvikuppi ovat hyviä mittausvälineitä. Margariinin ja voin mittaamiseen voi apuna käyttää omaa etusormea, naisen sormen leveys on 50 g ja miehillä 75 g.
* Opettele leivonnaisille ja ruoille oikeat paistolämpötilat ja ajat sekä käytä ajastinta apunasi.
* Käytä hyväksesi kuulo ja hajuaistiasi.
* Pannukakkutaikinan kaataminen käy kätevimmin, kun laitat pellin ensin uuniin ja vasta sitten kaadat taikinan pellille.
* Pitkät patakintaat ja niiden lisäksi patalaput ovat korvaamattomat.
* Sipuleiden kuoriminen helpottuu, kun liotat niitä ensin lämpimässä vedessä.
* Silava ei räisky, kun se paistetaan huoneenlämpöisenä.
ruokailun historia
Ruokailun historian voidaan katsoa alkaneen tulen keksimisestä. Tulella alettiin kypsentää mm. leipää, kalaa ja lihaa. Jo ennen viljelyn ja... ...
Lue lisää
Ruokapöytämme ilme ei ole samanlainen kautta vuoden. Luonto, tapaperinne ja myös lainsäädäntö vaikuttavat siihen, mitä syötäväksi... ...
Lue lisää
Ruokasanaston tarkoituksena on antaa tietoa eri ruokakulttuurien sanoista ja niiden selityksistä. Erikielisiä ruokasanastoja löytyy sanakirja osiosta
Flambeeraus:... ...
Lue lisää
Eri maiden ruokakulttuureja
Eri maiden ruokakulttuurit ovat olleet sidoksissa mm. maan omiin raaka aineisiin ja uskontoon. Kehitys on muuttanut tapoja suvaitsevaisemmiksi,... ...
Lue lisää
MITTATAULUKOT
1 dl =7 rkl
1 rkl =3 tl
1 tl =5 ml
Fariinisokeri 1 dl =70 g 1 rkl =10 g 100 g =1,45 dl
tomusokeri 1 dl =60 g 1 rkl =9 g 100 g =1,625 dl
Hienosokeri 1 dl =85 g 1 rkl... ...
Lue lisää
Hyvillä välineillä hyvään lopputulokseen
PAAVO PUHAKKA
Hyvä keittiöväline helpottaa ruoanlaittoa. Ei ole samantekevää,... ...
Lue lisää
Lihan, lintujen ja kalojen esikäsittelystä ja kypsennyksestä
LIHA
LIHAN KEITTÄMINEN
* Laita isot lihapalat kylmään veteen, johon on lisätty... ...
Lue lisää
PöYTä KATETAAN ARKEEN JA JUHLAAN
LEENA NORDSTRöM
Hyvä ateria kutsuu. Tavataan ystäviä, syödään perheen kesken, vietetään iltaa... ...
Lue lisää
Hygienia ruoanvalmistuksessa
LEENA NORDSTRöM
Keittiön hyvä valaistus antaa riittävästi valoa, ei häikäise ja korostaa värejä muuttamatta... ...
Lue lisää
Pakastaminen ja pakasteiden käyttö
TIMO KUOPPALA
Ruoan pakastaminen on paras tapa säilyttää ravinto tuoreena pitkään. Oikein pakastetussa ruoassa... ...
Lue lisää
Mausteet ja maustaminen
LEENA NORDSTRöM
Mausteet antavat makua ja loihtivat esille kunkin ruokalajin erikoisominaisuudet. Mausteiden hyvä maku ja tuoksu... ...
Lue lisää
Alkoholi ruoanvalmistuksessa
PAAVO PUHAKKA
Alkoholinkäyttö ruoanvalmistuksessa ei ole hienostelua, vaan sillä voi jokainen saada uutta makua ja omaleimaisuutta... ...
Lue lisää
ETIKAT JA BALSAMIETIKAT
LEENA NORDSTRöM
Väkiviinaetikan ainesosat: vilja ja väkiviina
Etikkahappopitoisuus 10 prosenttia
Säilöntäliemen ainesosat:... ...
Lue lisää
Grillaaminen
TIMO KUOPPALA
Kesäaikaan saat arkiruokaan tai juhlahetkeen vaihtelua grillaamalla. Parhaimmillaan grillaus luo tuoksuineen viihtyisän tunnelman. Grillaaminen... ...
Lue lisää
RUOAN KEVENTäMINEN
PAAVO PUHAKKA
Tämän kirjasarjan ohjeissa ei ole kiinnitetty huomiota erilaisiin ruokavalioihin. Tarvittaessa ovat ohjeet muunneltavissa ja... ...
Lue lisää
<< Intialainen ruokakulttuuri | Mittataulukot >>
Etusivu
Tarkoitus ei ole sanoa, mikä on hyvää tai huonoa. Jokainen kokki
on kiitoksensa ansainnut. Tavoitteena on tukea
rakkauttasi ruoanlaittoon ja antaa uusia ajatuksia meille jokaiselle.
Sormet sopassa keittokirja
saavutettavuus [at] omat.fi
|
|
Vanhin saavutettavuustestaaja
Kokko-Kokki Oy on tehnyt suomessa verkkosivustojen
saavutettavuustestauksia
jo vuodesta 2003. Yritys on vanhin Suomessa saavutettavuusasioita tehnyt yritys.
Kiinnostavia sivustoja