Yön sininen hämärä-koosteen runot liittyvät Tero Kokon valokuvasarjaan Unien sininen metsä.
Tero Kokon kuvat ja pyyntö kirjoittaa niiden pohjalta runot ovat antaneet minulle mielenkiintoisen retken metsään. Kuviin kirjoittaminen on ollut minulle uudenlainen tehtävä myös siksi, etten enää itse näe. Olen tutustunut Kokon metsäkuviin näkevien kuvailujen kautta.
Runoni kuvaavat metsävaelluksen kokemuksia, kokemuksista syntyneitä oivalluksia ja huolta metsän tulevaisuudesta. Runoni kysyy: Annammeko me metsälle mahdollisuuden olla metsä?”
Runossa asioita voi ilmaista monimerkityksellisesti, joka kiehtoo minua kirjoittajana. Olen harrastanut erityisesti proosan kirjoittamista ja opiskellut kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista useilla kursseilla.
Vantaalla heinäkuussa 2024
Pirjo Nousiainen
Luonto toistaa samaa kuviota
ikuista silmukkaansa
heijastaa lähtemisen ja tulemisen dilemaa
jonkin jättäminen taakseen
on samalla tulemista uuteen.
Syksy on kesän hyvästelyn aikaa
kirkkaat värit hehkuvat kesän muistoa
talvi vain muutaman askeleen päässä
kaikki syksyn värit palavat
metsä roihuaa tulimerenä.
Vesi ei tänään ole vesi
se on valoa ja väriä
liekit heijastuvat veden pintaan
punainen hiillos monistuu kahdeksi
puut peilailevat itseään
taivas laskeutuu veteen
päästäkseen peilikuvasta osalliseksi
levittää värien sekaan kevyen sinensä
mutta värien ilotulitusta koskettaa jo musta pilvi
muistutus tehtävästä säilyttää metsä
joka elää.
Anmari Salmela (s. 1963) on aiemmin kirjoittanut runokirjat Kuin hopeisin jousin, Tumma kuningatar, Teit meille taivaan sekä pienoisromaanin Meri se on eikä puro.... ...
Lue lisää
<< Kuvia ja runoja kuvista | Anmari Salmela runokokoelma >>
Etusivu
Koskettava kuva
Kauneus on katsojan sormissa
Tero Kokko |
Rapakivenkuja 1 C 45 |
00710 Helsinki, Suomi-finland
Puh: 040-5594 739 |
saavutettavuus [at] omat.fi
|
www.terokokko.fi
Saavutettavuus fb
|
|
Vanhin saavutettavuustestaaja
Kokko-Kokki Oy on tehnyt suomessa verkkosivustojen
saavutettavuustestauksia
jo vuodesta 2003. Yritys on vanhin Suomessa saavutettavuusasioita tehnyt yritys.
Kiinnostavia sivustoja