Aukeamalla 13 on kolme kuvaa. Vasemmalla näkyy mustaa taustaa vasten neljä valkoista pääkalloa. Lisäksi kuvassa on paljon pieniä valopisteitä, varmaankin luita. Yläosassa kuvaa on jokin paksumpi viivahahmo, kuin valkea luu.
Keskimmäisessä kuvassa on ihmishahmo, jonka silmät ovat aavemaisen näköiset, samoin hänen suunsa, joka on auki mutta hampaita ei näy. Otsatukka ja nenä ovat valaistut. Hahmo muistuttaa kuollutta tai kuolevaa henkilöä.
Oikeanpuoleisessa kuvassa on kaunis ja raikas, elävä nuori nainen. Hänen kasvonsa on kuvattu suhteellisen sivulta. Hänellä on tummat hiukset, jotka ovat keskijakauksella. Nainen katsoo lempeästi hieman alaviistoon. Silmäripset ovat pitkät, nenä sopusuhtainen ja huulet lempeästi kiinni. . Kuvailu
* * *
On tyyneyttä hyväksyä kuolema ja sen kylmä silmä. MS.
* * *
Kuolema läsnä elämässä, kaikessa, aina, koko ajan.
Nuoruudenkin raikkaudessa, näkymättömissä, näkyvänä kalman kalpeus.
Kuolema. AS.
* ’ *
Vasemmalla on vaakakuva, jossa on keskellä vierekkäin neljä pääkalloa, jotka näyttävät keskustelevan keskenään, ja ympärillä luita. Kuva on otettu Unkarissa ortodoksikirkossa, joka on tosiaan koristeltu luilla ja pääkalloilla. Vieressä on kaksi pystykuvaa, nais- ja mieshahmo, molemmat hyvin lähellä. Mies näkyy mustana, sillä kuva on negatiivisena. Viereisessä kuvassa on hymyilevä nuori nainen. Kummankin kasvoille tulee valo samasta suunnasta.
Hahmojen välillä on kontrasti. Nuori tyttö on kaunis, hyvin herkkä ja hauras. Toinen, miesmäinen hahmo on aika jyrkkä, ja hänen taustallaan on pääkalloja.
Kuvasarja herättää minussa ajatuksen, että meillä jokaisella on luurankoja kaapissa, asioita, joita emme halua kertoa ainakaan ensitapaamisella, ei ehkä myöhemminkään. Siellä ne kolisevat kuitenkin mukana. TK.
<< Metsään mennä | Näkökulmia >>
Etusivu
Koskettava kuva
Kauneus on katsojan sormissa
Tero Kokko |
Rapakivenkuja 1 C 45 |
00710 Helsinki, Suomi-finland
Puh: 040-5594 739 |
saavutettavuus [at] omat.fi
|
www.terokokko.fi
Saavutettavuus fb
|
|
Vanhin saavutettavuustestaaja
Kokko-Kokki Oy on tehnyt suomessa verkkosivustojen
saavutettavuustestauksia
jo vuodesta 2003. Yritys on vanhin Suomessa saavutettavuusasioita tehnyt yritys.
Kiinnostavia sivustoja