Sijainti: Etusivu | | Tero Kokko
| |

Tero Kokko

tero

<

Taide puhuu ja kuvat kommunikoivat. Siksi kuvaan. Kuvaajana menen outoihin paikkoihin, etsin yllättäviä aiheita ja kuvakulmia. Haluan tehdä näkyviksi ja koettaviksi asioita, joita ei yleensä nähdä tai joiden ohi vain kuljetaan. Sekoitan ja yhdistelen asioita, joten teokseni tarjoavat myös katsojalle mahdollisuuden uusiin aistimuksiin, tunteisiin ja ajatuksiin. Poimin aiheita luonnosta, ihmisistä sekä arkisista ympäristöistä, mutta rakennan mielelläni myös väri- ja valoabstraktioita.

Tietysti oma näkövammani vaikuttaa siihen, miten ja mitä näen ja koen. Kamera on minulle paitsi ilmaisuväline myös apukeino. Se auttaa näkemään kauas, mutta tarkastelemaan myös pieniä yksityiskohtia.

Aktiivisesti kuvaavana taiteilijana olen työskennellyt vuodesta 2018 lähtien. Tiettävästi olen ensimmäinen vammainen, jolle Finnfoto on myöntänyt apurahoja. Niiden turvin olen toteuttanut kolme näyttelyä, joiden erikoisuutena ovat olleet kuohupaperille tulostetut valokuvat. Kolmiulotteisuus vahvistaa kuvien tunnelmia ja viestejä, ja näyttelyvieras pääsee aistimaan kuvia myös koskettelemalla. Kauneutta voi kokea myös sormin.


Herra hattu

Herra hattu etusivu

Herra Hattu -valokuvasarja on lapsille ja nuorille suunnattuja luontokuvia. Kuvat ovat kosketeltavia kohokuvia, joiden toivon antavan tunteen luonnon kiertokulusta ja... ... Lue lisää

Herra hattu

Kuvasarjat

Teosluettelo ja teosten kuvailu ... Lue lisää

loka koskettava

Herra hattu

Metsän kamaralla maa on tummaa ja auringon valonsäteet työntyvät puolihämärään. Puita, kasveja, aukioita, lampia ja järviä. Hiljaista,... ... Lue lisää

kallion kirjasto

Kallion kirjasto

Kallion kirjasto on perustettu vuonna 1912 ja se on ensimmäinen Helsingin kaupungin rahoittama kirjastorakennus. Suomen neljänneksi vanhimman kirjastorakennuksen on... ... Lue lisää Kallion kirjasto

aurinko

Kiitos

Tämä näyttely ja sen sivustolle jäävä materiaali on ollut mahdollista vain hyvin monen ihmisen avun ja työn turvin. Työn aloittaminen ei olisi... ... Lue lisää Kiitos

Mainos

Mummun ja Tirpun retkikirja

Mummun ja Tirpun retkikirja

Tarinoita lapsille ja isovanhemmille. Retkikirjassa pieni lapsi retkeilee...
Lue lisää retkikirjasta



<< Marja-Stiina Suihko |
Etusivu

Koskettava kuva
Kauneus on katsojan sormissa

Tero Kokko   |   Rapakivenkuja 1 C 45   |   00710 Helsinki, Suomi-finland
Puh: 040-5594 739   |   saavutettavuus [at] omat.fi   |   www.terokokko.fi
Saavutettavuus fb

palaute | facebook | instagram

Vanhin saavutettavuus­testaaja
Kokko-Kokki Oy on tehnyt suomessa verkkosivustojen saavutettavuus­testauksia
jo vuodesta 2003. Yritys on vanhin Suomessa saavutettavuusasioita tehnyt yritys.

Kiinnostavia sivustoja